Lainaa.com

Yleinen

Painonpudotus lähtee tästä!

24.04.2013, mervi01

pyöräilyäTervehdys taas.

Pistetäänpäs tänne hieman informaatiota, että mistä sitä oikein ollaan ponnistamassa. Oma paino tällä hetkellä 74 kiloa ja pituutta 158 cm joten painoindeksi on vähän vajaa kolmekymmentä. Yli kolmenkymmenen menevä painoindeksi lasketaan jo ainakin linkkaamani sivun mukaan merkittäväksi ylipainoksi, joten nyt on kyllä korkea aika aloittaa tämä projekti.

Sain fillarin maanantaina huollosta ja kävin jo n. kymmenen kilometrin lenkin sillä heittämässä. Toimi todella mukavasti, kyllä ne siellä pyörähuollossa osaavat asiansa! 🙂 Tuntui pitkästä aikaa mukavalta puuhalta viilettää kuivia pyöräteitä pitkin hiukset hulmuten ja hiki virraten. Tavoitteena tehdä pyörälenkki kolme kertaa viikossa ja asteittain nostaa lenkin pituutta aina kahteenkymppiin asti. Oli kyllä lihakset seuraavana aamuna sen verran jumissa, että ihan heti ei tavoitteeseen päästä. Noh, ehkäpä kesän lopussa ollaan kahdenkympin luokassa..


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *